Toimikunnat
Metsänhoitajaliiton toimikunnat ovat hallituksen alaisia valmistelevia toimielimiä. Niiden tehtävänä on suunnitella ja valmistella hallitusta varten liiton toimintaa, linjauksia ja kannanottoja oman toimialueensa kysymyksissä. Hallitus nimeää toimikunnat liiton jäsenistä, jotka edustavat tehtäväalueen asiantuntemusta.
Valtion sektorin työmarkkinatoimikunta
Toimikunta seuraa valtion sektorin sopimus- ja neuvottelutoimintaa, työmarkkinoita ja työelämän lainsäädäntöä. Toimikunta valmistelee valtion sektorilla liiton sopimustavoitteet ja kannan neuvottelutuloksiin hallituksen päätöksentekoa varten sekä vastaa sektorin neuvottelutoiminnan edellyttämästä järjestöllisestä valmiudesta.
Jäsenet:
Mikko Peltonen, Ossi Tuuliainen, Esa Uotila, Tapio Hankala (siht.)
Yksityissektorin työmarkkinatoimikunta
Toimikunta seuraa ja ottaa kantaa yksityisen sektorin työmarkkinatilanteeseen.
Jäsenet:
Tero Anttila, Mika Lehmonen, Hanna Nikinmaa, Jyrki Sopanen, Jaakko Kittamaa, Jukka Sippola (siht.)
Metsänhoitajaliiton, METOn ja JYTYn tes-neuvottelukunta metsäkeskuksissa ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiossa
Neuvottelukunta vastaa työehtosopimustoiminnasta ja siihen liittyvästä järjestövalmiudesta metsäkeskuksissa ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiossa omien liittojensa jäsenten osalta Metsänhoitajaliiton, Metsäalan Asiantuntijat - METO ry:n ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto JYTY:n yhteistyösopimuksen mukaisesti.
Metsänhoitajaliiton jäsenet:
Tapio Hankala, Seppo Leinonen, Tuula Jusko (asiantuntija- ja varajäsen)
Koulutuspoliittinen toimikunta
Koulutuspoliittinen toimikunta seuraa koulutuspolitiikkaa, metsätieteellistä koulutusta ja tutkimusta sekä valmistelee liiton kantoja alan opetuksen ja tutkimuksen järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Toiminnan tavoitteena on alan koulutuksen ja tutkimuksen korkea laatu sekä tutkinnon suorittaneiden laadullisesti tarkoituksenmukainen sijoittuminen työmarkkinoille.
Jäsenet:
Tuija Aronen, Juhani Siivonen, Markus Holopainen, Jussi Halttunen, Jukka Matero,Tapani Pöykkö, Mika Rekola, Markus Strandström, Tapio Hankala (siht.)
Metsäpoliittinen toimikunta
Metsäpoliittinen toimikunta seuraa metsä- ja elinkeinopolitiikkaa ja valmistelee liiton kantoja metsään liittyvien elinkeinojen ja metsän eri käyttömuotojen kehittämiseen sekä metsäklusterin ja alan monipuolisten tulevaisuuden toimintaedellytysten rakentamiseksi.
Jäsenet:
Matti Ruotsalainen, Ari Rautio, Tapio Hankala, Tuula Jusko, Matleena Kniivilä, Esko Laitinen, Ossi Malmberg, Ville Ovaskainen, Jari Parviainen, Jouni Väkevä, Jukka Sippola (siht.)
Opiskelijatoimikunta (MOTO)
MOTO kokoaa yhteen liiton toiminnassa vaikuttavia opiskelijajäseniä sekä osallistuu liiton opiskelijatoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.
Jäsenet:
Heidi Hintikka, Juho Ikonen, Laura Kakkonen, Jani Nivala, Elina Paakkonen, Matti Pesonen, Olli Piiparinen, Juhani Siivonen, Paavo Lyytikäinen (siht.), Sami Nivala (siht.), Salla Rantanen, Virve Rehu, Osmo Suominen, Johanna Hristov

