Toimintakertomus
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2012
Yleistä
Vuosi 2012 oli Metsänhoitajaliiton 85. toimintavuosi ja samalla metsänhoitajakoulutuksen alkamisen 150-vuotisjuhlavuosi. Metsänhoitajaliiton toiminta perustui syysvaltuuston 23.11.2011 vahvistamaan toimintasuunnitelmaan ja budjettiin.
Toimintavuotta leimasi kansainvälisen ja etenkin Euroalueen talouden heikko kehitys ja epävarmuus, mikä heijastui myös Suomeen. Talouskehitys heikkeni Suomessa vuoden loppua kohti ja koko vuoden bruttokansantuote supistui 0,2 %. Investoinnit vähenivät 2,9 % ja vienti laski 1,4 % ja tuonti vastaavasti 3,7 %. Metsäteollisuuden arvonlisäys oli -2,3 %. Talouskehitystä piti yllä lähinnä yksityisen kulutuksen 1,6 %:n ja julkisen kulutuksen 0,8 %:n kasvu. Palkkatulot kasvoivat 3,2 % ja inflaatio oli 2,8 %. Kotitalouksien käytettävissä oleva nettotulo kasvoi reaalisesti 0,2 %. Korkotaso pysyi edelleen matalana ja työttömyyden kasvusta huolimatta työllisyys säilyi talouden näkymiin nähden korkealla tasolla.
Hallitus jatkoi ohjelmansa mukaisesti valtiontalouden aseman parantamista säästöjen, tulonlisäysten ja rakenteellisten muutosten keinoin painopisteen ollessa tulojen lisäyksessä. Valtiontalouden alijäämä kasvoi ollen 7,4 mrd euroa vuoden lopussa. Julkisyhteisöjen alijäämä oli 1,9 % BKT:sta ja julkinen velka 103 mrd € eli 53 % BKT:sta.
Metsäsektorin kehittämiseen liittyviä toimia jatkettiin hallitusohjelman mukaisesti niin lainsäädäntö- kuin organisaatiohankkeina, Suomen Metsäkeskus aloitti toimintansa, metsälain ja metsänhoitoyhdistyslain uudistamisen valmistelua jatkettua, valtion sektoritutkimuksen uudistamisen selvitys valmistui ja aloitettiin selvitys Metsäntutkimuslaitoksen, Maa- ja elintarviketalouden ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhdistämisestä sekä aloitettiin metsäpoliittisen selonteon valmistelu.
Työmarkkinoiden neuvottelu- ja sopimustoimintaa leimasi raamisopimuksen voimassaolo. Raamisopimuksen koulutusoikeutta koskevien neuvotteluiden epäonnistuminen heikensi neuvotteluilmapiiriä ja vaikeutti edistymistä keskusjärjestöjen yhteistyötä edellyttävissä toimissa.
| Toimintakertomus 2012 (653 kB) |
