Kunta-alan neuvottelut käynnistyvät loppiaisen jälkeen

17.12.2010

Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT Kuntatyönantajat tapasivat perjantaina 17.12. Ensimmäisessä tapaamisessa sovittiin neuvotteluaikataulusta. Neuvottelut käynnistyvät 10.1.2011. Ratkaisuun pyritään sovitussa aikataulussa tammikuun loppuun mennessä.

 - Tapaaminen sujui myönteisessä hengessä. On hyvä, että joululomien jälkeen saadaan neuvottelut ripeästi käyntiin, neuvottelujohtaja Risto Kangas totesi. 

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO vaatii vuodelle 2011 palkkaratkaisua, joka sisältäisi yleiskorotuksen ja jossa huomioitaisiin koulutettujen palkkauksellisen aseman parantaminen. Tavoitteena on turvata kuntasektorin palkansaajien ostovoima ja säilyttää kuntasektorin palkkakilpailukyky. 

Kunta-alan pääsopijajärjestöt kiirehtivät 16.12. yhteisellä kannanotollaan palkkaneuvotteluja. Järjestöt edellyttävät, että neuvottelut ensi vuoden palkankorotuksista käydään sovitun mukaisesti tammikuun 2011 loppuun mennessä. Muutoin sopimukset irtisanotaan ja työrauha on uhattuna. Tällöin avattaviksi tulisivat myös tekstikysymykset koko laajuudessaan. Jolleivät neuvottelut ala edetä, palkansaajajärjestöt tehostavat jo käynnistämiensä järjestöllisten toimien valmistelua. 

Kuntasektorilla neuvotellaan vuoden 2011palkankorotuksista. Kuntasopimukset ovat irtisanottavissa 31.1.2011, jolloin sopimukseton tila alkaisi maaliskuun alusta.