YTN antoi lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen

17.10.2011

Ylemmät toimihenkilöt YTN on jättänyt lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen tänään maanantaina 17.10. Näin YTN liittyy mukaan Metalliliiton ja Pron aiemmin antamaan lakkovaroitukseen. YTN on akavalaista yksityissektoria edustava neuvottelujärjestö, jonka jäsen Metsänhoitajaliitto on. Liiton jäsenistä nelisenkymmentä työskentelee teknologiateollisuudessa.

Metalliliiton ja Pron lakko alkaa alan 44 suurimmassa yrityksessä perjantaina 21.10., ja ylemmät toimihenkilöt käyvät työtaisteluun samoissa yrityksissä 1.11. klo 6 aamulla (kts. lista yrityksissä tämän viestin lopussa). 

Määräaikainen lakko loppuu maanantaina 7.11. kuten Metalliliiton ja Pron lakkokin, ellei sopuun päästä sitä ennen. 

YTN:n ja Teknologiateollisuus ry:n työriidan käsittely sovintolautakunnassa päättyi maanantaiaamuna 17.10. tuloksetta. Lautakunta päätyi silti suosittelemaan, että osapuolet aloittavat neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta työmarkkinoilla syntyneen raamisopimuksen pohjalta. 

Neuvotteluja työnantajan kanssa jatkettiinkin heti maanantaina 17.10.  YTN:n hallitus antoi yksimielisesti lakkovaroituksen neuvottelutapaamisen jälkeen, kun työnantaja ei edes suostunut keskustelemaan muusta kuin omasta mallistaan raamikustannuksen jaoksi. 

Työnantaja ilmoitti myös, että se ei ole valmis ottamaan työehtosopimukseen edes valtakunnallisessaraamiratkaisussa sovittuja asioita. 

Teknologiateollisuudessa on jo menossa kaikkia henkilöstöryhmiä koskeva ja toistaiseksi voimassa oleva ylityö- ja vapaa-aikana työasioissa matkustamiskielto. Se jatkuu edelleenkaikissa teknologiateollisuuden yrityksissä. 

YTN:n lakkovaroitus koskee noin 10 000 ylempää toimihenkilöä. 

YTN:n hallitus päätti myös, että se on valmis aloittamaan neuvottelut kaikilla muillakin sopimusaloillaan valtakunnallisen raamiratkaisun pohjalta.  

LAKKOYRITYKSET 

1.11.2011 klo 6 – 7.11.2011 klo 6 

ABB Oy
Agnico-Eagle Finland Oy
Boliden Harjavalta Oy
Boliden Kokkola Oy
Kone Oyj
Kone Hissit Oy
Kone Industrial Oy
Konecranes Oyj
Konecranes Finland Oy
Konecranes Service Oy
Metso Oyj
Metso Automation Oy
Metso Endress + Hauser Oy
Metso Foundries Jyväskylä Oy
Metso Minerals Oy
Metso Paper Oy
Metso Power Oy
Metso Shared Services Oy
Oras Oy
Outotec Oyj
Outotec (Ceramics) Oy
Outotec (Filters) Oy
Outotec (Finland) Oy
Outotec Turula Oy
Patria Oyj
Patria Finance Oyj
Patria Aerostructures Oy
Patria Aviation Oy
Patria Land Services Oy
Patria Land Systems Oy
Pyhäsalmi Mine Oy
Rautaruukki Oyj
Ruukki Construction Oy
Ruukki Engineering Oy
Ruukki Metals Oy
Ruukki Stainless Steel § Aluminium Oy
Sako Oy
Sandvik Mining and Construction Oy
Sandvik Mining and Construction Finland Oy
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Talvivaara Sotkamo Oy
Valmet Automotive Oy
Wärtsilä  Oyj Ab
Wärtsilä Finland Oy