Keskitetty ratkaisu turvaa palkansaajien ostovoimaa ja Suomen kilpailukykyä
14.10.2011
|
Työmarkkinajärjestöt saavuttivat tänään aamulla keskitetyn työmarkkinaratkaisun. Maan hallitus tukee sopimusta alentamalla ansiotuloveroa ja yhteisöveroa sekä muilla toimilla. Kaksivuotinen sopimus perustuu valtaosin viime viikolla neuvoteltuun kokonaisuuteen palkankorotuksista ja työelämän laadun kehittämisestä. Tiedote 13.10.2011 Uutena elementtinä on kertaeränä maksettava palkankorotus työ- ja virkaehtosopimusten piirissä oleville palkansaajille. Lisäksi koulutus- ja työhyvinvointipanostuksia tuetaan jatkossa uudella tavalla kaikilla sektoreilla. Akavan hallitus hyväksyi neuvotteluratkaisun kokouksessaan tänään. – Sopimuksen taustalla on vahvasti ostovoima-ajattelu: korotukset ja verohuojennukset muodostavat kokonaisuuden, joka lisää palkansaajien ostovoimaa. Sopimuskauden molempina vuosina nettoreaaliansiot nousevat reilusti yli prosentin. Tässä saavutetaan teknologiateollisuuden tavoittelema korotustaso nettoreaaliansioissa ja ostovoiman kasvussa. Samalla yhteisöverohuojennukset ja energiaveroleikkurin aikaistaminen parantavat yritysten kilpailukykyä. Talouteen saadaan näin vakautta ja ennakoitavuutta, kiittelee Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. – Keskitetty ratkaisu tuo mahdollisimman monelle akavalaisille alalle paremman tuloksen kuin liittokierros. Lisäksi kertaeränä maksettava korotus merkitsee solidaarisuutta eri alojen ja sektorien kesken, toteaa Fjäder. Hän korostaa, että sopimus mahdollistaa inhimillisen pääoman kehittämisen uudella ja tervetulleella tavalla. Ratkaisuun sisältyy laaja työelämän laatupaketti, joka tuo palkansaajille konkreettisia uudistuksia, kuten isien perhevapaiden pidentäminen kahdella viikolla ja parannuksia työttömyysturvaan. Lisäksi lomautustilanteisiin liittyvä työttömyysturva on jatkossa parempi. – Akava on tyytyväinen siihen, että isien perhevapaiden pidentäminen nytkähtää taas eteenpäin. Tärkeä edistysaskel on myös se, että isävapaan ajankohta on jatkossa joustava. Vapaan voisi pitää valitsemanaan ajankohtana siihen saakka kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Nykyisinhän isävapaiden pitäminen on kytköksissä vanhempainvapaan päättymiseen, mikä on hankaloittanut isävapaiden käyttöä. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2013 alussa, toteaa Akavan edunvalvontajohtaja Minna Helle. Helle painottaa, että työlainsäädäntöön on luvassa parannuksia. Ne koskevat muun muassa joustavien työaikojen käyttöönottoa, työaikasuojelua, määräaikaisten palvelussuhteiden perusteiden läpikäyntiä työpaikoilla ja vuokratyöntekijöiden oikeuksia. Työelämän lainsäädännön kehittäminen on ollut vuosia jäissä, mutta nyt saadaan vihdoin tehokkaampia keinoja käyttöön moniin työelämän ikuisuusongelmiin puuttumiseksi. – Vuorotteluvapaajärjestelmään suunnitellut leikkaukset perutaan. Järjestelmä säilyy elinvoimaisena, mikä on voitto työssä jaksamisen kannalta, toteaa Helle. |
