Tutkimukset

Metsänhoitajaliitto tekee vuosittain kaksi työmarkkinatutkimusta: opiskelijoiden työssäkäyntiä selvittävän tutkimuksen sekä työikäisen jäsenistön palkkaa sekä työmarkkinatilannetta koskevan tutkimuksen. 

Työmarkkinatutkimus luo pohjaa liittojen edunvalvonnalle

Pääsyy siihen, miksi työmarkkinatutkimusta tehdään, on jäsenistön palkkatietojen keruu.
- Työmarkkinatutkimus on ehdottomasti tärkein lähde, josta saamme luotettavaa ja ajantasaista tietoa jäsenten palkkatasosta ja palkkojen kehityksestä, sanoo yksityisen sektorin edunvalvontaa Metsänhoitajaliitossa hoitava järjestöpäällikkö Jukka Sippola.

- Vaikka käytettävissä on jossain määrin myös valmiita tilastoja, ne eivät koskaan voi korvata suoraan jäseniltä saatavaa tietoa palkoista ja muista työsuhteisiin liittyvistä asioista. 

Palkkatieto neuvottelujen pohjana

Palkkatietoja hyödynnetään monella eri tavalla. Neuvottelutoiminnassa palkat ovat tyypillisesti ykkösasia, ja tällöin käytetään nimenomaan työmarkkinatutkimuksen palkkatilastoja. Oman liiton lisäksi työmarkkinatutkimuksen yksityissektorin tilastot ovat Akavan neuvottelujärjestö YTN:n käytössä työehtosopimuksista neuvoteltaessa. 

Työmarkkinatutkimuksen palkkatiedot ovat pohjana myös liiton internet-sivuilta löytyvässä Palkkanosturi-palvelussa. Palkkanosturissa voi verrata omaa nykyistä palkkaansa muihin samalla toimialalla työskenteleviin tai vaikkapa haarukoida palkkatoivomustaan työhakemusta varten. Mitä parempi työmarkkinatutkimuksen vastausprosentti on, sitä luotettavampaa on siis myös Palkkanosturista saatava tieto. 

Tietoa työelämän kipupisteistä 

Työmarkkinatutkimuksessa kysytään palkkojen lisäksi myös monista muista työelämän asioista. Liitoille tutkimus on tärkeä säännöllinen tiedonsaantikanava – se on yksi harvoista välineistä, joilla tavoitetaan kaikki palkansaajajäsenet. 

Tutkimukseen valitaan vuosittain vaihtuvia aihealueita; viime vuosina teemoina ovat olleet muun muassa vaikkapa työajan ulkopuolella matkustaminen, ylityöt ja työhyvinvointi. Tutkimuksesta saatua tietoa käytetään myös näiden teemakysymysten osalta edunvalvontatyössä, esimerkiksi neuvoteltaessa työsuhteen ehdoista työnantajapuolen kanssa tai jäsenille annettavassa henkilökohtaisessa neuvonnassa. 

Teemakysymyksillä pyritään saamaan mahdollisimman kattavaa kuvaa siitä, mitkä asiat työpaikoilla hiertävät. Vaikka työmarkkinatutkimus nähdään usein pelkkänä palkkatutkimuksena, liitolle on ensiarvoisen tärkeää saada mahdollisimman suurelta joukolta jäseniä tietoa työelämään liittyvistä kysymyksistä ja ongelmista. 

Palautetta ja toiveita liitolle 

Työmarkkinatutkimus on tehokas viestikanava jäsenten ja liiton välillä.

- Tutkimuksen täyttämisen yhteydessä on helppo antaa liitolle vapaata palautetta ja kertoa, missä olemme onnistuneet tai mihin meidän pitäisi panostaa enemmän. Meitä kiinnostaa myös se, mitä jäsenille kuuluu ja mikä heidän mieltään askarruttaa, kertoo Metsänhoitajaliiton toiminnanjohtaja Tapio Hankala. Vapaita kommentteja tuleekin työmarkkinatutkimuksen yhteydessä runsaasti. 

Työmarkkinatutkimuksen tuloksiin kannattaa tutustua ja hyödyntää niitä myös omatoimisesti. Tutkimusten tuloksia julkaistaan aina Metsänhoitaja-lehdessä, lisäksi tulokset ovat luettavissa liiton internetsivujen www.metsanhoitajat.fi tutkimusosiossa.

Jos oma palkka tai työsuhteen ehdot mietityttävät, tukea neuvottelulle työnantajan kanssa voi hakea tutkimuksesta, palkkanosturista tai liiton asiamiehiltä. 

Metsänhoitajaliitto toteuttaa työmarkkinatutkimuksen yhdessä 4L-liittojen kanssa (Agronomiliitto, Luonnontieteiden Akateemisten Liitto, Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto). 

Tutkimusten tuloksia pääset katsomaan kirjautumalla sivuillemme jäsentunnuksillasi.