Puheenjohtaja Sture Fjäder: Huippuosaaminen on Suomen menestyksen avain
9.8.2012
|
"Hallituksen on lisättävä koulutukseen ja osaamiseen liittyviä panostuksiaan erityisin budjettiriihipäätöksin elokuun lopulla. Suomi voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja työllistymisessä vain varmistamalla huippuosaamisen", sanoo Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Suomalaisten hyvinvointi perustuu talouskasvuun ja työllisyyteen. Vaikeinakin aikoina talouspolitiikan keskeisin tehtävä on luoda kasvulle ja työllisyydelle mahdollisimman hyvät ja vakaat edellytykset. Akava pitää hallituksen toimia julkisen talouden velkaantumisen pysäyttämiseksi perusteltuina ja mitoitukseltaan järkevinä. Sen sijaan aiemmin päätetyt menoleikkaukset ja veronkorotukset eivät Akavan mielestä kasvun ja työllisyyden näkökulmasta kohdennu parhaalla mahdollisella tavalla. Akava pitää suurena virheenä koulutusketjun rahoituksen heikennyksiä ja esittää, että koulutukseen kohdistuvat leikkaukset arvioidaan uudelleen. – Hallituksen on lisättävä voimavaroja koulutukseen ja innovaatiotoimintaan huippuosaamisen varmistamiseksi. Julkisen sektorin T&K-panostuksen pitää pysyä vähintäänkin nykyisellä tasolla bruttokansantuotteeseen verrattuna, Fjäder esittää. Korkeasti koulutettujen osaamisesta ja sen kehittämisestä on huolehdittava läpi työuran. Korkeasti koulutetuille työttömille ja työttömyysuhan alaisille on pystyttävä tarjoamaan yksilöllisesti räätälöityjä palveluita, jotka edistävät nopeaa uudelleentyöllistämistä. Tämä edellyttää riittäviä rahallisia panostuksia sekä muutoksia työllisyyspolitiikan toimintatavoissa ja resurssien kohdentamisessa. Lisäksi irtisanottujen urapolkuja on seurattava järjestelmällisesti toimenpiteiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. – Tieto- ja viestintäteknologia-alan laajojen irtisanomisten jälkeen Suomessa on paljon työttömiä huippuosaajia, joilla on maailmanlaajuisestikin kysyntää. Ulkomaisia investointeja on houkuteltava määrätietoisesti Suomeen, jotta meille syntyy kansainvälisesti merkittävä ohjelmistoalan keskittymä, Fjäder toteaa. Koulutusjärjestelmän rakennemuutokset ovat synnyttäneet tarpeen toimille, joilla edistetään julkisen sektorin ammattilaisten uudelleentyöllistymistä. Koulutusjärjestelmän herkkyyteen vastata työelämän muutosvaatimuksiin on myös panostettava. – Suomessa työn verotus ei kannusta riittävästi osaamisen kehittämiseen ja työelämässä etenemiseen. Työn verotus pitää saada EU15-maiden tasolle kaikissa tuloluokissa. Hallituksen päätökset luopua ansiotuloverotuksen tarkistuksista heikentävät työn kannustavuutta. Veronkorotuksilta ei voida välttyä, mutta ne pitää kohdistaa kulutus- ja haittaveroihin, painottaa Fjäder. Verokannustimet pääomasijoittamiseen ja T&K-panostuksiin ovat tervetulleita innovatiivisen kasvuyrittäjyyden edistämiseksi. Ne on otettava käyttöön heti vuoden 2013 alussa. Myös patentointikannustimen sisältöä on valmisteltava nopealla aikataululla. Akava katsoo, että perityn ja lahjaksi saadun omaisuuden luovutusvoittoverotusta on kehitettävä perheyritysten sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi. Erillisestä perintö- ja lahjaverosta voidaan samanaikaisesti luopua. Samantapainen järjestelmä on Ruotsissa. Tarkoituksena ei ole keventää perityn omaisuuden verokohtelua, vaan muuttaa verovelvollisuutta vastaamaan paremmin veronmaksukykyä. Tällöin perintö- ja lahjaveroon liittyvät nykyiset ongelmat poistuvat ja perheyritysten kasvu- ja työllisyysedellytykset paranevat olennaisesti. |
